Ottakonnenvuoren luolat – olkkarimakuuhuone ja keittiö

Kolmen Pylkön (H, I, M) luolajoukkue suuntasi aurinkoisena lokakuun päivänä Golf Variantin (vm-95) kuonon kohti Savitaipaleen ja Luumäen rajaseutuja. Olimme saaneet tutustua aiemmin Matalanmäen luolastoon Pekka Siiropään johdolla ja kuin ohimennen auton ikkunasta bonganneet lähimäen rinteestä kohtalaisen kokoisen lohkareluolan ja joitain pienempiä onkaloita. Seudun potentiaali luolien löytymisen vinkkelistä tuntui huomattavalta.

Keli oli sitä mitä syksy parhaimmillaan. Olimme päivän mittaan käyneet läpi useampia vaikeakulkuisia jyrkänteitä, löytäneet monta viehättävää kivisoppea, umpimielisiä unohdettuja kalliopahtoja, mutta luolat antoivat odottaa itseään. Seuraavana kohteena oli Savitaipaleen Ottakonnenvuori mukavan lähellä kylätietä. Ajelimme luonnonasfalttitietä eli silokalliota mutkittelevaa jyrkkää uraa Ottakonnenvuoren päälle ja jatkoimme jalan. Laelta kuutisenkymmentä metriä kamparinteen suuntaan talsittua laskeuduimme jyrkähköä pystyrakoa alas.

Raon loputtua “kulman takaa” kohosi vastaan jyhkeä tasasivuista kolmiota muistuttava tila – lähes 3 metriä korkea, syvyydeltään 3,2 m ja leveydeltään 5 metrinen lippaluola. Lippaluolan takana (alhaalta päin katsoen vieressä, oikealla kädellä) lepäsi viisto 3,4 metriä leveä luolan suu. Suuaukko houkutti oitis sujahtamaan sisään.

Todella miellyttävän tuntuinen lehtilattianen luola jatkui 8,6-metrisenä väljänä tilana kääntyen päästä luontevasti vasemmalle 2,4 metriä pitkään ylöspäin taittuvaan J-sakaraan. Kaikkiaan luolalla on mittaa siis noin 11 metriä ollen Savitaipaleen toistaiseksi pisin. Kammion päähän jäi yksi kolmiomainen suuaukko, sakaran päässä oli taasen kolmas suuaukko muutaman kiviaskelman yläpuolella. Keskiaskelman peräkolossa oli talvehtivien perhosten kehto.

Luolan kartoituksen jälkeen fiilistelimme luolilla ihastellen niiden suomia tiloja, muotoja sekä kellien pehmeällä lehtimatolla avarahkossa tilassa. Sitten rupesi tekemään mieli katolle. Onneksi kohtuullisen läheltä löytyi kaatunut konkeloon jäänyt n.10-metrinen puu. Kun olin (M) saanut sen irti konkelosta ja hiukan pätkäistyä latvasta, rupesimme yhdessä tuumin siirtämään sitä kohta isomman luolan seinustalle. Puun runko tukevasti molemmista päistään vasten luolan seinämää ja hoplaa oli jo ensimmäinen kapuamassa kohti katon reunaa. Piakkoin olimmekin jo kaikki ihailemassa jyhkeältä metsittyneeltä graniittikatolta avatuvaa loivasti kumpuilevaa pelto-metsä-järvimaisemaa.