Äskettäin tulivat vastaan erään luolareissun sinisellä tussilla väkerretyt muistiinpanot kesältä 2016. Koska kuvatkin ovat tallessa, tuumiskelimme miksei blogiartikkelin voisi kirjoittaa näinkin pitkän ajan päästä. Kyseessä on Luolaston ehkä merkittävin julkaisematon kohde, vaikkei sitä ilman kirjallista ennakkotietoa löydettykään.
Sallan Känespalo tai Känespella on eräs Kejosen, Kesäläisen et al. luolakirjan tarkastamattomista kohteista. Siitä kerrotaan seuraavaa:
“Luolat ovat maanjäristysten ja mannerjäätikön runtelemassa mahdollisessa tulivuoren piipussa. Mäellä on ainakin yksi melko kookas rakoluola ja pari pienen talon kokoisten lohkareiden alle ja väliin syntynyttä lohkareluolaa. Luolia käyttivät II maailmansodan aikana venäläiset desantit, joilla oli alueella tukikohta ja mäen laella tähystyspaikka. Nykyään yhteen luolaan on järjestetty paikallisen metsästysseuran toimesta tulipaikka. Nimi Känespalo on väännös paikan lapinkielisestä nimestä, joka tarkoittaa maahisten tai pirujen peltoa.” s. 425
Kyseessä oli meidän, Ilkan ja Marin, pitempi pohjoisen Suomen matka, jonka eräänä etappina oli Salla. Suunnittelimme myös toisella lohkareikolla, Tuntsan Pirunkirkolla käyntiä, mutta se siltä erää jäi. Välimatkat ovat niillä maisemin muutenkin pitkiä, ja Känespella oli pitkän, loppuvaiheiltaan huonon tien päässä.
Kumpareen lähestyminen jalkapatikalla oli kuitenkin siedettävä vajaan kilometrin siirtymä. Hyttysiä oli. Känespellan alkaessa erottua vaikutelma oli jylhähkö, kuusentarrien kattama vaitonainen, ruhjotun oloinen kalliolohko.
Etsimme loivan kohdan lähestymissuunnasta, jossa oli myös lohkareikkoa, ja kiipesimme kukkulan toiselle puolelle, jossa varsinainen vuorenvyöry tai lohkaretalus sijaitsee. Pohjoinen ja itäinen horisontti loittoni peninkulmien päähän, Joutsenaavan takaisille kohoumille ja kiveliöille. Teki mieli olla jonkin aikaa paikallaan.
Katse kiinnittyi aika ajoin myös lähemmäs. Kohteen vulkaaninen kivilaji (ilm. ultramafinen vulkaniitti) oli diletantinkin silmin erikoista.
Tämän jälkeen alkoi rymyäminen eli luolien etsintä. Niitä laajasta louhikosta löytyi Kejosen kuvauksen ennakoimalla tavalla ensin kolme, joista kaksi oli pienehköjä, lähinnä kivenkoloja, yksi vähän kookkaampi -kaksihaarainen, kapea lohkareluola, jonka kuljettavampi haara oli pituudeltaan noin 5 metriä (kuvassa).
Jatkoimme etsimistä. Mitään ei kuitenkaan meinannut löytyä, kunnes louhikon yläosan vaikeakulkuista osiota kartoittaessamme katsoi eräästä halkeamasta vastaan syvyys ja hämäryyys, ja selvästi suurempi tila. Totesimme, että tärkein kohde lienee tässä, mutta päätimme jatkaa tutkimuksia ensin toisaalla. Rymysimme louhikon loppuun ilman merkittävimpiä uusia havaintoja ja palasimme dokumentoimaan tämän selvän pääluolan. Se oli jostain syystä vähän hankala löytää uudestaan rikkonaisesta, kivenlohkojen ja avorakojen dominoimasta epäsäännöllisestä pienmaisemasta, vaikka sijainti louhikon yläosassa oli mielessämme noin aarin tarkkuudella.
Luolaan laskeudutaan avoraon kahtia jakavan kapean kiven luiskamaista, teräväkanttista syrjää.
Erikoinen, aistimusvoimainen kontrasti syntyy kun yläpuolen lähes rannattoman laajasta itälappilaisesta luontopanoraamasta painuu tänne. Alarinteen puoleisilta osilta luola on osin tyypillinen puolivaloisa rakoluola ja osin lohkareluola, joskin se on selvästi kookkaampi kuin valtaosa saman kategorian verrokeistaan.
Tila muuttuu pimeämmäksi ylärinnettä kohti mentäessä.
Perällä sijaitsee hyvin vähävaloinen kammari, pituudeltaan 4 m, leveydeltään 2,5 m ja korkeudeltaan 3,5 m. Kammariin joutuu kiipeämään hivenen vaivalloisesti.
Ylärinteen puolelta luolasta on yhteys, jyrkkä laskeutuminen, syvään avorakoon. Pudotusta on useita metrejä. Tämä on eräs potentiaalinen sisäänkäynti luolaan, mutta sangen vaivalloinen sellainen.
Luolan pohjakaava muistuttaa kaksihaaraista sarvea ylärinteessä retkottavine tyvineen. Reittien tulkinnanvarainen yhteismitta on n. 25 metriä.
Mitään tuoreita, saati säännöllisen käyttöön viittaavia jälkiä ei luolasta löytynyt. Täältä tai muualtakaan emme löytäneet Kejosen mainitsemaa tulipaikkaa. Nuotioita pääluolassa on luultavasti taannoin pidetty, sillä vanhoja eläintenluita näkyi luolan matalassa, lattialtaan sammaloituneessa keskiosassa. Hiiltäkin saatoimme havaita, vaikka tämä ei olekaan tarkasti muistissa tai kirjattuna. Voisiko kyseessä olla jokin vanha metsäsaamelaisten palvospaikka, mikä selittäisi kohteen nimeäkin?
Känespellan luola sijaitsee seudulla, joka tyypillisimmin kätkee maanalaisia yllätyksiä: kiinteä asutus on kaukana, kohteen suuntaan juohtava tie roudan rökittämä, eikä mainittavia vesistöjä tai turistirysiä ole mailla halmeilla. Ympäristöä hallitsevat vaitonaiset, peninkulmaiset, jalanylittämättömät suot ja tavanomainen talousmetsä. Luola on suurehko ja tunnelmaltaan erikoinen. Tunne erikoisuudesta ei ensisijaisesti kasva luolan geologiasta vaan seudun eristyneisyydestä ja paikan koskemattomuudesta.
teksti: Ilkka
kuvat: Mari
Luolasto 